
Riistakamerat
Riistakameraa on nimensä mukaisesti totuttu käyttämään eläinten tarkkailuun, erityisen suosittua on ollut asentaa tallentava riistakamera hirvien nuolukivelle. Lähettävät riistakamerat ovat mahdollistaneet uuden käyttötavan – omaisuuden valvonnan. Kesämökin tai oman kodin pihaan asennettu lähettävä riistakamera ottaa valokuvan ja 30s videon kun kameran eteen tule liikettä. Nettiyhteydellä varustettu kamera lähettää kuvan välittömästi sähköpostiin, josta kameran omistaja voi tarkistaa mitä linssin takana tapahtuu. Mikäli esim. kutsumattomat vieraat huomaavat kameran ja vievät sen mennessään, on kuva heistä jo tallentunut bittiavaruuteen ja valmis toimitettavaksi virkavallalle todistusaineistoksi.
Riistakamerat ovat infrapuna- tai inframustasalamalla varustettuja ja reagoivat valmistajan mukaan jopa 20m päässä olevaan liikkeeseen. Yöllä otetussa valokuvassa ja videossa kuvanlaatu on mukavan tarkka kohteiden kunnolliseen tunnistukseen.
Riistakamerat voidaan asentaa ottamaan myös Still-kuvia. Esimerkiksi kotoa käsin voidaan tarkkailla jäiden lähtöä mökkirannasta, kun kamera on asennettu ottamaan kuvaa vaikkapa tunnin välein.
Kamerat toimivat pääsääntöisesti 8-12 kpl AA-paristoilla, mutta esim. osa Burrelin kameroista on mahdollista liittää verkkovirtaan tai 6v akkuun.
Tutustu valikoimaamme ja tilaa omasi – tarvittaessa voit soittaa 015 348 444 / 015 348 446 tai laittaa sähköpostia info(at)greentrail.fi niin kerromme kameroista lisää!



Burrel 4G antenni

Lyijyhyytelöakku 6V 7,2ah

NITEforce Riistakamera muistikortti SD 16GB

NITEforce-riistakameran seinäteline






